Jatkuva parantaminen edellyttää kumppanuutta

Andritz-yhteistyo

Metsä Fibren ja Andritzin kumppanuus on ollut oleellinen prosessikehityksen kannalta, kertovat Metsä Fibren Ismo Nousiainen (vas.) ja Andritzin Anssi Nevalainen.

Metsä Group muuttaa Joutsenon sellutehtaan tuotantoprosessin 15 miljoonan euron investoinnilla polysulfidikeittoon sopivaksi. Teknologiaa ei ole aikaisemmin sovellettu näin suuressa mittakaavassa. Yhteistyökumppanina hankkeessa on Andritz.

Mikä on ollut motiivi Joutsenon sellutehtaan uudistukseen, Metsä Fibren tuotantojohtaja Ismo Nousiainen (IN)?

IN: Tärkein peruste Joutsenon tuotantoprosessin muuttamiseen polysulfidikeittoon on ollut tuotekehitys. Tavoitteemme on parantaa koko ajan tuotteitamme, jotta ne täyttävät yhä paremmin asiakkaidemme vaatimukset.

Polysulfidimassan myötä pystymme tarjoamaan asiakkaille havusellua, jota voidaan prosessoida energiatehokkaammin ja joka parantaa prosessien ajettavuutta. Meidän näkökulmastamme kyse on myös resurssitehokkuudesta: vähemmällä raaka-aineella saadaan enemmän tuotetta. Muutos nostaa tehtaan tuotantokapasiteettia noin kymmenellä prosentilla.

Millä tavalla Joutsenon projekti on Andritzille erityinen, operatiivinen johtaja Anssi Nevalainen (AN)?

AN: Prosessina polysulfidin tekeminen on tunnettua, mutta erityisesti tietämys keitto-applikaation toteutuksessa luo siihen haastetta. Olemme aiemmin toimittaneet vastaavia laitoksia muun muassa Kanadaan ja Japaniin, joista saatuja kokemuksia pystymme tässä hyödyntämään.  Näemme, että meillä on ollut tarjota Metsä Fibrelle sopiva ratkaisu, joka helpottaa lipeän kiertoa ja parantaa massan laatua. Kokoluokaltaan tämä on lähes kolminkertainen seuraavaksi suurimpaan vastaavaan laitokseen.

Voiko Joutsenon projektin yhteydessä puhua kumppanuudesta?

IN: Tämä ei ole aivan perinteinen laitetoimittaja–käyttäjä-suhde. Olemme tiivistäneet yhteistyötä myös prosessikehityksen osalta. Metsä Fibrellä on jatkuvan parantamisen kulttuuri, eikä jatkuvaa parantamista voi tehdä yksin. Tällainen kumppanuus on todella tärkeää. Tarvitsemme hyvää laitevalmistajaa, jolta löytyy osaamista uusissa teknisissä ratkaisuissa. Meillä pitää olla käytettävissä paras osaaminen.

AN: Monesti projekteissa tulee vastaan haasteita, joiden ratkaisu onnistuu parhaiten prosessinkäyttäjän ja laitetoimittajan hyvän yhteistyön avulla. Ne voivat liittyä esimerkiksi materiaaleihin, joista toisella osapuolella on enemmän kokemuksia. Tämä on hedelmällistä yhteistyötä, joka on enemmän kuin perinteinen ostaja–myyjä-lähestymistapa.

Mitä itseltä ja yhteistyökumppanilta edellytetään projektin aikana?

IN: On tärkeää, että sopimus on selkeä ja ymmärrettävä. Mutta tällaisissa hankkeissa ei voida aukottomasti kirjata kaikkia asioita sopimukseen. Niiden hoitamisessa mitataan juuri sitä kumppanuutta. On oltava selkeä yhteinen halu ratkaista eteen tulevat asiat.

Tähän liittyy luottamus siihen, että asiat hoidetaan loppuun asti mallikkaasti. Sillä toimittajan rooliksi ei riitä, että myydään laite, vaan samalla siinä myydään laitteen suorituskykyä. Laitevalmistajan on sitouduttava siihen, mitä asiakas hakee, jotta tavoitetta kohti voidaan edetä yhdessä.

Andritzin kanssa meillä on myös prosessikehitysyhteistyötä. He tuntevat hyvin meidän prosessit ja tietävät sitä kautta myös laitteiden tekniset vaatimukset.

AN: On totta, että onnistumisen lähtökohtana on osapuolten yhteinen näkemys siitä, mitä projektissa ollaan toteuttamassa. Jos perusasiat, kuten tekninen erittely, aikataulu, dokumentaatio ja laatusuunnitelma, ovat kunnossa ja kommunikaation pelaa, silloin projektit yleensä onnistuvat.

Projektin on määrä valmistua tänä kesänä. Kun h-hetki lähestyy, paineet kasvavat, mutta ilmenevätkö ne jotenkin?

IN: Eivät ilmene, paineista ei muodostu ongelmaa. Mutta se edellyttää, että paitsi että meillä on hyvä suunnitelma rakentamisprojektin läpiviemisestä, meillä pitää olla myös hyvä suunnitelma käyntiinajon suorittamisesta ja resursoimisesta.

AN: Oleellista on, että kun olemme menossa h-hetkeen, meillä löytyy ratkaisumekanismit ja tahtotila ratkoa asiat mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti. Varmasti tulee jotakin sellaista, mitä emme ole pystyneet etukäteen arvaamaan, mutta pystymme yhdessä ratkaisemaan ne.

Teksti: Sami Laakso
Kuva: Jari Härkönen

Koko artikkeli on luettavissa Paperi ja Puu -lehden printtinumerossa 2/2013.

Uusimmat