Millainen on hyvä metsä?

Eri metsänkasvatus- ja hakkuumenetelmiin voi olla monta näkökulmaa. Puuntuotannon osalta viime vuosikymmenet ovat Suomessa olleet menestystarina, ja lajien monimuotoisuutta halutaan lisätä uusilla toimenpiteillä.

Metsäteollisuuden tuotteilla on nyt kysyntää. Hyvä menekki tarkoittaa, että Suomessa korjataan puuta tänä vuonna yli 70 miljoonaa kuutiota.

Ennätysmäisistä hakkuista huolimatta metsien kokonaispuumäärä jatkaa kasvuaan. Kansallisen metsästrategian tavoite onkin nostaa hakkuut 80 miljoonaan kuutioon vuoteen 2025 mennessä.

Puumäärän kokonaiskehityksen valossa Suomessa on metsänhoidossa tehty oikeita toimia, joista keskeisimmiksi Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salo nostaa metsänuudistamisen, taimikon ja nuoren metsän hoidon sekä laatupuun tuottamisen ja vahvan kasvun mahdollistamat metsienkäsittelymenetelmät.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Antti Asikainen on samoilla ­linjoilla.

”Tasaikäisrakenteisen kasvatuksen avulla metsävarat on onnistuttu nostamaan 1970-luvun 1,5 miljardista kuutiometristä nykyiseen 2,5 miljardiin kuutioon. ­Pelkästään vuoden 1991 jälkeen metsistämme on hakattu puuta yli 1,5 miljardia kuutiometriä”, ­Asikainen summaa.

Rajoitetaanko vaihtoehtoja?

Käytettäviä metsänkäsittelymenetelmiä haluttaisiin nyt kuitenkin rajata, sillä kansalaisaloite avohakkuiden lopettamiseksi valtion metsissä on kerännyt vaadittavat 50 000 allekirjoitusta.

Avohakkuista luopumista perustellaan muun muassa ilmastotavoitteilla ja luonnon monimuotoisuudella.

Tällä hetkellä koko maan metsäpinta-alasta käsitellään avohakkuilla vuosittain 0,5–0,7 prosenttia. Keskimääräinen hakkuuaukko on noin 1,4 hehtaaria.

Antti Asikainen ja Tomi Salo eivät pidä järkevänä lakialoitteen ajamaa kieltojen tietä, eivätkä kaikki kiellon perusteina esitetyt argumentit heidän mielestään kestä kriittistä tarkastelua.

”Se olisi askel taaksepäin metsänhoidossa”, Antti Asikainen katsoo.

”On järkevää pitää eri vaihtoehdot käytössä”, Tomi Salo toteaa.

Käytännössä kansalaisaloitteen ajama muutos tarkoittaisi siirtymistä Metsähallituksen mailla avohakkuista jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmiin. Nykyisin Metsähallituksen metsistä kaadetaan puuta teollisuuden tarpeisiin noin 6 miljoonaa kiintokuutiometriä vuodessa, joka on noin 8 prosenttia teollisuuden tarvitsemasta kokonaisvolyymista.

Jos teollisuus joutuisi turvautumaan nykyistä enemmän tuontipuuhun, tilanne ei menisi välttämättä edes lakialoitteen allekirjoittajien toivomaan suuntaan, koska Suomessa luonto­näkökulmien huomioiminen on kansainvälisesti vertailtuna kärkipäätä. Lisäksi taloudellinen hyöty valuisi täältä pois.

Monimuotoisuutta halutaan edistää

Kuinka päteviä sitten avohakkuiden kieltoa perustelevat argumentit ovat? Luonnon monimuotoisuuden edistämistä kannatetaan laajasti, mutta sen toteutuskeinoista voidaan olla eri mieltä.

Yksi keino turvata monimuotoisuutta on metsänsuojelu. Suomessa on suojeltua metsää kaikkiaan 2,7 miljoonaa hehtaaria, eli enemmän kuin Belgian pinta-alan verran. Suojeltu ala on 12,0 prosenttia metsä- ja kitumaan pinta-alasta. Lisäksi Suomessa on yli puolet EU:n tiukasti suojelluista metsistä.

Monimuotoisuutta voidaan edistää myös talousmetsissä. Tomi Salo pitää olennaisena, että maassa on monenlaisia metsiä, koska jotkut lajit hyötyvät vanhasta metsästä, toiset taas avarasta uudistusalueesta.

”Mitä enemmän meillä on eri-ikäisiä ja eri tavalla käsiteltyjä metsiä, sitä parempi se on metsäluonnon monimuotoisuudelle.”

Teollisuus tekee yli 100 000 puukauppaa vuodessa. Valtaosa niistä tehdään yksityisten metsänomistajien kanssa, joita Suomessa on peräti 630 000. Salon mukaan he painottavat entistä enemmän luontonäkökohtia.

”Sillä on iso merkitys, millä menetelmillä metsänomistajat haluavat metsää korjattavan. Heille pitää osata kertoa erilaisista metsänkäsittelymenetelmistä. Tässä auttaa, kun puun myyjille voidaan visualisoida, mitä eri menetelmät tarkoittaisivat maisemallisesti. Lisäksi metsätiedon avulla voidaan huomioida monimuotoisuudelle erityisen arvokkaat kohteet”, Salo sanoo.

Hän muistuttaa, että kaikissa metsänkasvatusmenetelmissä monimuotoisuus pitää ottaa erikseen huomioon esimerkiksi jättämällä maastoon lahonneita puita ja säästöpuita sekä tehdä kohteelle kasvavista puista tekopökkelöitä. Näistä hyötyvät erityisesti kolopesijät ja lahopuuta syövät lajit.

Antti Asikainen kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan monimuotoisuuden kannalta ei ole juurikaan eroa, onko kyse tasaikäisrakenteisesta vai eri-ikäisrakenteisesta metsästä, kunhan alueelta löytyy riittävästi eri lahoamisasteessa olevaa puuta ja vanhoja puita sekä muita monimuotoisuutta tukevia piirteitä.

”Kasvatusmenetelmä ei sinänsä määrää monimuotoisuutta”, Asikainen sanoo.

Monimuotoisuuden edistäminen vaatii kuitenkin usein asennemuutosta.

Kun ennen tuulenkaatojen ja lahopuiden jättäminen metsään koettiin laiskuudeksi ja laiminlyönneiksi, nyt ne pitää nähdä eri silmin. Asenteisiin yritetäänkin vaikuttaa muun muassa metsä­teollisuuden metsäympäristöohjelmalla, jonka yhtenä tavoitteena on kääntää talousmetsien lahopuumäärä kasvuun koko Suomessa.

Iso puumäärä sitoo hiiltä

Entä sitten metsänkäsittelymenetelmien ja ilmastovaikutusten välinen yhteys?

”Hiilensidonta ja hiilivarastot määräytyvät pitkälti puun kasvun perusteella. On kiistanalaista, onko jatkuva kasvatus ilmaston näkökulmasta lähtökohtaisesti parempi. Tämän hetken käsitys minulla on, että hakkuutavasta huolimatta metsiä pitäisi kasvattaa nykyistä hieman tiheämpinä. Tämä taas on ongelmallista erityisesti jatkuvan kasvatuksen uudistumisvaiheessa, sillä metsän uudistuminen vaatii melko harvaa ylispuustoa”, Asikainen arvioi.

Hänen näkemyksiinsä on osaltaan vaikuttanut ruotsalaistutkimus, jonka mukaan tasaikäiskasvatuksesta eri-ikäisrakenteiseen kasvatukseen siirryttäessä puuston kasvu pienenee yli 20 prosenttia, kun tarkastelujakson pituus vastaa tasaikäisraken­teisen metsän taimesta hakkuukypsäksi vaatimaa aikaa. Tosin toisen suuntaisiakin tutkimustuloksia on esitetty.

”Kasvatusmenetelmän valitsemista tärkeämpää onkin todennäköisesti se, miten hyvin metsää tämän jälkeen hoidetaan valitun menetelmän puitteissa”, Asikainen toteaa.

Tomi Salo muistuttaa myös siitä, että siirtyminen pelkästään jatkuvan kasvatuksen menetelmään tarkoittaisi sitä, että metsissä täytyisi joka vuosi operoida hehtaaritasolla merkittävästi enemmän.

”Se tarkoittaisi enemmän metsäkoneiden siirtoja, enemmän koneita, enemmän kuljettajia ja tehottomampaa toimintaa. Lisäksi siitä kertyisi enemmän kustannuksia puukuutiometriä kohden.”

Varautumista tuleviin uhkiin

Metsänkasvatusmenetelmillä on myös muita, usein vuosikymmenten päähän ulottuvia vaikutuksia. Siksi tarkastelussa pitäisi ottaa huomioon myös pitkäaikaiset tekijät kuten ilmaston lämpeneminen.

Puulajeista eri-ikäisrakenteisen kasvatuksen voittajana on varjoisassa kasvupaikassa viihtyvä kuusi. Se ei lupaa hyvää.

”Kaikki mikä suosii kuusta ja sen uudistumista, on pitkällä aikavälillä huono ratkaisu. Kuusi ei kestä kuivuutta, se on altis myrskytuhoille ja myös kirjanpainajan aiheuttamalle tuhoille, jota meille tulee väistämättä ilmaston lämpenemisen myötä. Lisäksi kehitys lisää riskiä juurikäävän leviämiseen”, Antti Asikainen sanoo ja huomauttaa, että jo tällä hetkellä hirvituhojen johdosta kuusta suositaan istutuksissa liikaa.

Tomi Salo korostaa, että toisin kuin jatkuvassa kasvatuksessa, tasaikäismenetelmässä on mahdollista saada jalostushyötyjä, kun hakkuun jälkeen istutettavat taimet polveutuvat valituista valioyksilöistä. Jalostuksen avulla voidaan vahvistaa haluttuja ominaisuuksia.

”Kaikki tämä jalostushyöty jää pois eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuksessa. Se olisi iso miinus”, Salo pohtii.

Antti Aikainen kehottaa ottamaan metsien terveyttä uhkaavat tekijät Suomessakin vakavasti. Hänen mukaansa riskit ovat nouseva huolenaihe koko pohjoisella havumetsävyöhykkeellä.

Syy on selvä: esimerkiksi Kanadassa ja Venäjällä oli viime vuonna historian laaja-alaisimmat maasto- ja metsäpalot. Yksistään Brittiläisessä Kolumbiassa paloi 1,2 miljoonaa hehtaaria ja tämä vuosi näyttää vähintään yhtä pahalta. Viime kesänä uutisoitiin myös Suomen rajanaapureiden laajoista metsäpaloista.

Metsäpalot liittyvät metsänkasvatusmenetelmiin sitä kautta, että terve metsä on vähemmän altis paloille kuin taudeista ja tuholaisista vaurioituneet metsät. Toisaalta metsäpalotkin ovat vain luonnon monimuotoisuuden kannalta monisyinen asia – metsäähän jopa kasketaan ja säästöpuuryhmiä poltetaan tarkoituksella luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi.

Eri-ikäistä metsää

  • Tasaikäisrakenteisessa kasvatuksessa ­metsän puut ovat samanikäisiä. Menetelmään liittyy ­kerralla tehtävä uudistamishakkuu, joka voi olla avo-, ­siemenpuu-, suojuspuu tai kaistalehakkuu.
  • Jatkuvassa kasvatuksessa metsän puut ovat eri-ikäisiä. Menetelmässä tehdään isojen puiden hakkuita aika ajoin, ja niissä metsään jätetään myös merkittävä määrä puita kasvamaan.

Teksti Sami Laakso
Kuva Shutterstock

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *