Tankki täyteen tulevaisuutta

Metsäyhtiö UPM tähtää merkittäväksi uusiutuvan dieselin valmistajaksi. Toukokuussa UPM ja VTT aloittivat koeajot UPM:n BioVerno -dieselillä pääkaupunkiseudun liikenteessä. Katso video koeajoista.

VTT:n testikuljettajat ajavat koeajoissa neljällä autolla yhteensä 80 000 kilometriä – niin Helsingin keskustan kaduilla kuin maanteillä ja moottoriteilläkin.

Biojalostamo Lappeenrantaan

UPM viimeistelee parhaillaan biojalostamoa Kaukaan paperi- ja sellutehtaalle Lappeenrantaan. Ensi kesänä kaupallisen tuotantonsa aloittava biojalostamo valmistaa vuosittain 100 000 tonnia eli 120 miljoonaa litraa uusiutuvaa dieseliä.

Kyseessä on maailman ensimmäinen teollisen mittakaavan satsaus puupohjaista uusiutuvaa dieseliä valmistavaan jalostamoon.

”Euroopan markkinat ovat noin 16 miljoonaa tonnia. Kun hinta ja imago ovat kohdallaan, BioVernon kaltaisen erinomaisen tuotteen myyminen käy helposti. Keskitymme aluksi Itämeren alueelle ja Suomeen”, kertoo UPM:n Biopolttoaineet-liiketoiminnan johtaja Petri Kukkonen.

UPM investoi Lappeenrannan biojalostamoon 150 miljoonaa euroa.

Mäntyöljy ei jalostu helposti dieseliksi. Ensin se pitää puhdistaa perusteellisesti, sitten vetykäsitellä. Vetykäsittelyä vaikeuttavat mäntyöljyn sisältämät hartsihappo ja muut neutraalit aineet, jotka vaativat prosessissa esimerkiksi erittäin korkeita lämpötiloja.

EU:n tavoitteiden mukaan liikenteen polttoaineista vähintään kymmenesosan tulee vuonna 2020 olla biopolttoaineita.

UPM:n Lappeenrannan biojalostamo

  • Investointi 150 miljoonaa euroa
  • Tuotanto 120 miljoonaa litraa
  • Työpaikkoja 200
  • Valmistaa BioVernoa, jonka hiilidioksidipäästö ovat jopa 80 prosenttia pienemmät kuin fossiilisen dieselpolttoaineen.

Teksti: Vesa Ville Mattila
Video: Matti Immonen ja Vesa Ville Mattila

Koko artikkeli on luettavissa Paperi ja Puu -lehden printtinumerossa 3/2013.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *